INTO THE LIGHT

Into the Light, 2017

Spray paint

Malminkartano station, Helsinki

Painting Into the Light pictures different species birds flying inside the tunnel. A flock is led by a peacock, who is really handsome but bad at flying.

When sketching painting, I thought about squatted house nearby the station and freedom. I was interested about birds, because they don’t respect the borders of countries, cities or capital. I also thought about group dynamics and questions concerning authority and hierarchy.

Bird is a stereotypical motive in art. They are seen as symbols of freedom and independence. Nevertheless they are free only in relation to the flock. For example it couldnt be possible for a lonely bird to migrate.

Into the Light is a part of the collective painting, that covers the whole Malminkartano Station. Station’s walls were painted in october 2017. Painting was done by 50 painters and the organizers and supporters for the whole project were Helsinki city, Helsinki Artsist’s Association, Liikennevirasto, Decoväri, Geezers and Make Your Mark.


Valoa kohti, 2017

Spray-maali

Malminkartanon juna-asema, Helsinki

Valoa kohti- maalaus kuvaa eri lajisia lintuja lentämässä tunnelissa. Joukkoa johtaa riikinkukko, joka on erittäin komea, mutta huono lentämään.

Luonnostellessani teosta ajattelin lähistöllä sijaitsevaa vallattua taloa ja vapautta. Olin kiinnostunut linnuista, jotka eivät kunnioita maiden, kaupunkien tai pääomien rajoja. Mietin myös ryhmädynamiikkaa ja auktoriteettiin ja hierarkiaan liittyviä kysymyksiä.

Lintu on stereotyyppinenkin aihe taiteessa. Linnut nähdään vapauden ja riippumattomuuden symboleina. Kuitenkin ne ovat vapaita suhteessa lintuparveen, linnulle ei ole esimerkiksi mahdollista tehdä pitkää muuttomatkaa yksin.

Valoa kohti on osuuteni koko Malminkartanon juna-aseman peittävästä maalauksesta. Asema maalattiin lokakuussa 2017, mukana oli 50 tekijää ja järjestävinä ja sponsoroivina tahoina Helsingin kaupunki, Helsingin taiteilijaseura, LiikennevirastoDecoväri, Geezers ja Make Your Mark.

 

 

LET ME SLEEP

NEW SPEAK

NEW SPEAK, 2016 

Digital video, 11:31″

New Speak is collaborative videoperformance from performing and circus artist Elena Leontivna and visual artist Leena Pukki. The piece combines shadow theatre, animation, circus and dance.

Digitaalinen videoteos, 11:31″

New Speak on esitys- ja sirkustaiteilija Elena Leontivnan ja kuvataiteilija Leena Pukin teos, joka yhdistelee varjoteatteria, animaatiota, sirkusta ja tanssia.


New Speak is collaborative video performance made by performing and circus artist Elena Leontivna and visual artist Leena Pukki. The piece combines shadow theatre, animation, circus and dance.

New Speak is based on a concept of newspeak, dystopic new language that George Orwell created in his novel 1984. The premiere of piece was in St. Petersburg, in a festival called Bodyword, that presents unusual forms of dance related to literature.

Defining the meaning of words and bringing neologisms to the language is always usage of power, as can be seen in latest discussion for example about issues of immigration or financial crises in Finland and in Europe. It seems like in a tightening political atmosphere language is the first thing to control.

Advertizing and propaganda both work throuh repetition. Even though repetition doesn’t directly get people to believe in a product or political ideology, it affects in the mind.

The words we use and the the terms in which we speak bears big significance. Defining the meaning of words is permanent conflict. Words are borders that surround our reality.

UTOPIA

Utopia- seinämaalausarja haluaa visualisoida siirtymävaihetta kriisitietoisuudesta kohti toiveikkaampaa kuvaa tulevaisuudesta. Utopia- sarja sisältää eri paikkoihin maalattuja muraaleja.

Maalaus “Kevät on tullut” Lappeenrannassa kuvaa irrottautumista voitontavoittelusta ja ihmisarvon kytkeytymisestä välinearvoon. “Eläimet solidaarisuuden puolesta”- maalaus Akaalla taas manifestoi tasa-arvoista yhtäläistä ihmis- ja eläinarvoa. “Kokous”- niminen maalaus Georgian Akhalkalakissa kuvaa horisontaalia päätöksentekoa ja suoraa demokratiaa.

Visiot paremmasta tulevaisuudesta vaikuttavat helposti naiiveilta tai mahdottomilta. Ajattelussa ja keskustelussa toistuvat usein näkemyksettömyyden, vääjäämättömän eriarvoistumisen, ekologisten kriisien tai kärsimyksentäyteisen tulevaisuuden teemat. Vaikuttaa siltä, että ajatus väjäämättömästä maailmanlopusta passivoi ihmisiä esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvien haasteiden suhteen.

Poliittinen tai yhteiskunnallinen taide helposti tuntuu tyytyvän helposti vain kommentoimaan tai representoimaan maailman vääryyksiä tai esittelemään dystopiaa. Mielestäni yhteiskunnallisen taiteen yksi suurimpia mahdollisuuksia on vaihtoehtoisten tulevaisuuden visioiden, utopioidenkin luominen.

Kirjoitin 2015 maisterin opinnäytetyöni Aalto-yliopistoon Taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun otsikolla “Toivon valitsemisesta, utooppisia ajatuksia kuvataiteessa”. Opinnäytteen kirjallisessa osassa lähestyn utopiaa utooppisen ajattelun historian sekä Ernst Blochin konkreetin utopian käsitteen kautta, joka tarkoittaa utopiaa joka sisältää analyysin tai matkasuunnitelman tavoitteeseen pääsemiseksi. Opinnäytteessä argumentoin, että utopia on tärkeä käsite yhteiskunnallisen taiteen ja muun poliittisen toiminnan rakentamisessa. Taide voi antaa tilan utopian luomiselle tai sen esittämiselle. Vaihtoehtoja ei ole, ennekuin ne on kuviteltu, ja toivo saa ihmiset toimimaan.

HE LEFT ME AT SPRINGTIME AND STILL I DIDN’T STOP CRYING 

Kriisin vaiheet ovat shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Itse olen nyt hajoamisen vaiheessa.

Se on vaihe, jossa ruumiinnesteeni poistuvat silmieni kautta.

Heinäkuussa minullekin valkeni, että olet löytänyt uuden. Intohimottoman, mitäänsanomattoman, mielikuvituksettoman uuden.

Nyt on jo joulukuu, ja minun luokseni tulee suru joka ilta ja aamu. Kirjoitan sille kappaleita, maalaan maalauksia ja kohtelen kuin arvaamatonta lemmikkiä.

Piti tehdä jotain muuta. Olin ajatellut tekeväni teoksen itsensä brändäämisestä, mutta se joutui odottamaan. Ongelmaksi nousi se, etten päässyt ylös sohvalta, ja silmäni olivat jatkuvasti niin turvonneet että oli vaikeaa nähdä eteenpäin. Olin siis silmä-rampa, mutta työhuoneen himmeässä valossa pystyn vielä juuri ja juuri tihrustamaan maalauspohjaa.

Oli parempi linnoittautua työhuoneelle kuin liikkua ihmisten ilmoilla, koska koskaan ei tiennyt, mikä saisi aikaan hajoamisen reaktion, tai mikä kiihdyttäisi sitä. Ehkäpä lehden lukeminen aamulla, nukkuminen, mandariinin syöminen, Länsiväylä- kyltin näkeminen tai Instagram- päivityksesi, jossa näkyy sen käsi, jonka kynnessä on mustaa kynsilakkaa.

Oli myös vaikeaa vältellä onnellisten pariskuntien näkemistä. Noita tyhjäpäinen hymy huulillaan kulkevia pareja, jotka ovat juuri vastikään löytäneet toisensa ja ihanasti heränneet jostain sylikkäin, vain vaellellakseen kaupungilla koko päivän ja kääntääkseen puukkoa sen haavassa, joka on jo valmiiksi vain musta kasa josta valuu ruumiinnesteitä. Nuo käsi kädessä kävelevät paskiaiset. Nuo itsekkäät, tunteettomat julmurit, jotka silloin, kun eivät kävele lähekkäin, soittelevat toisilleen ja neuvottelevat siitä, mitä illalla laitetaan ruoaksi.


The personal crisis phases are shock, reaction, processing and re-orientation. Myself, I am now in the phase of disintegrating.

It is a phase where my body fluids come out through my eyes.

In July i get to know that you have found a new one. Non-passionate, flavorless, unimaginative new one.

Now it’s december and the sorrow will come to me every evening and morning. I will write songs to it, paint paintings and treat it like a unpredictable pet.

I was supposed to do something else. I thought i would make an artpiece about self-branding, but it has to wait now. It became problematic that i couldn’t get up from sofa, and my eyes were constantly so swollen that it was hard to see. So, I was eye-lame, but in the dim light of the studio i could barely watch the canvas.

It was better to fortify in the studio than to move outside, because you never knew, what will cause the disintegrating reaction or speed up it. Maybe reading a newspaper in the morning, sleeping, eating tangerine, seeing the roadsign or your instagram post, where there is a hand with black nailpolish.

It was also hard to avoid seeing happy couples. Those pairs walking with the dizzy smile on their lips, those who have just found each other and lovely woke up from somewhere, just to wander around the city the whole day and rub salt in to the wounds of the one who is already a black pile that is leaking body fluids. Those hand-in-hand bastards. Those selfish, insensitive cruel people, who, when not walking hand in hand are calling to each other and discussing about what to make for dinner.

BLINDS

GRAFFITI ROMANTIQUE

Miksi maalata kukkia?

Kesällä 2015, kuten tiedämme, satoi aivan helvetisti. Sademäärä vaikutti selvästi kukkien ja marjojen kokoon. Eräänä päivänä kävelin Suomenlinnassa ja vaaleanpunaisen vanhan asuinrakennuksen seinustalla näin kukkasia, joihin en ollut koskaan ennen törmännyt.

Niiden ohuet varret jaksoivat juuri ja juuri kannatella terälehtiä täyteen pakkautuneita kukintoja. Väri oli täyteläisen vaaleanpunainen, ja maasta näytti punnertavan jatkuvasti uusia nuppuja pitkien varsien päähän. Kaikkein ihmeellisintä näissä kukissa oli kuitenkin niiden heteet, jotka olivat kuin täyteen nestettä pakkautuneita karvoja tai lonkeroita. Kukat huojuivat hiljaa ja heteet värisivät merituulessa.

Myöhemmin etsin kukan nimen. Se oli kaunein kukka, jonka olen koskaan nähnyt.

Aloin katsella ja maalata pakkomielteisesti kukkia ja sloitin sarjan nimeltä Graffiti Romantique, joka koostuu purettaviin taloihin maalatuista suurikokoisista kukkamuraaleista.

Motiivi oli tietysti feministinen, mutta toivoin myös, että kukkamaalaukset ärsyttäisivät monia. Vain keski- ikäinen täti voi maalata vilpittömästi kukkia, ja kuten tiedämme, lähes kaikki mitä keski-ikäiset täti-ihmiset puuhastelevat, on yhteiskunnassamme halveksuttavaa. Miksi siis ammattitaiteilija, joka kaikin keinoin yrittää olla uskottava eli mahdollisimman vähän keski-ikäinen ja aika vähän stereotyyppisesti nainen, tekisi niin?
Minua hykerrytti myös ajatus kukkamaalauksen yhdistämisestä graffitiin, johon liittyy alueen valtaaminen, laittomuus ja vaarallisuus ja muita maskuliinisuuteen ja nuoriin miehiin yhdistettäviä piirteitä. Toki kukkia maalaamalla viittaan Georgia O’Keeffeen ja esimerkiksi Judy Chicagoon ja ilmeisesti myös sukupuolielimeen.

Barokin ajan eurooppalaiset kukka-asetelmat kuvasivat omistajansa vaurautta mutta myös elämän katoavaisuutta vanitas- aiheilla. Jokin kukista oli aina kuihtumassa tai hedelmien sekaan oli piilotettu pääkallo. Graffiti Romantiquen vanitaksessa näkyy omaisuuden katoaminen. Maalaus, jonka yhteiskunnallinen funktio tuntuu olevan statussymboli, katoaa tylysti samalla kun talo puretaan.

Katutaiteessa ja graffitissa viehättää siis sen aika-sidonnaisuus. Maalaus saatetaan maalata yli, tuhota tai sitten koko talo purkaa. Gallerioissa myytävien maalausten taas on tarkoitus kestää aikaa, pidetäänhän taidetta myös eräänlaisena sijoituksena, jonka arvo parhaassa tapauksessa kasvaa.
Suomessa usein gallerioista maksetaan vuokraa ja teosmyynti on pientä tai olematonta. Kaiken kaupallisen riskin kantaa yleensä taiteilija. En näe yhtään hyvää syytä, miksi olisin mukana tämänkaltaisessa toimimattomassa systeemissä.

Ehkä olen myös huono säilyttelemään. Rehellisesti sanoen, teokseni eivät kiinnosta minua juurikaan niiden tekemisen jälkeen. Joka muutossa heitän aina jotakin roskiin tai jätelavalle. Olen myös polttanut teoksiani ja leikellyt niitä kappaleiksi.

Kuin kukatkin, Graffiti Romantiquen teokset ilmestyvät ja katoavat yllättäen.

SQUIRREL WANTS TO DESTROY TRAIN TRACKS

 

 


Painting named The Squirrel Wants to Destroy Train Tracks and paintings from the same series picture environmental activism. They show moments from protest camps, meetings or nighttime poster mountings and express different feelings connected to activism.

Paintings are not activistic art, but paintings about activism. They demonstrate moments that are sometimes left out from public narrative.

Anonymous animal figures assimilate to fairy tales or illustrations. It looks like the society that appreciates individuality has problems on accepting activities that are made anonymous and not for one’s self-interest. Operatives could be as well energetic squirrel who wants to block a railway or birds who are feeding activist protesting on a tree.


Maalaussarjan nimiteos ”Orava haluaa katkaista rautatien” ja muut sarjan maalaukset kuvaavat ympäristöaktivismia. Ne ovat hetkiä protestileireiltä, kokouksista tai öisestä julisteiden levittelystä ja ilmentävät muun muassa painostavaa tunnelmaa joka syntyy rajavartiolaitoksen kopterin kaartelusta päiden yllä, huolta puuhun linnoittautuneesta mielenosoittajasta ja jännitystä ja innostusta toimintaa suunnitellessa.

Maalaukset eivät ole aktivistista taidetta, vaan maalauksia aktivismista. Osaltaan ne todistavat sellaisia hetkiä, jotka jäävät julkisen narratiivin ulkopuolelle.

Satuihin tai kuvituksiin vertautuvat eläinhahmot esiintyvät anonyymisti, kuten myös aktivistit usein. Vaikuttaa siltä, että yksilöllisyyttä korostavan yhteiskunnan on vaikeaa sulattaa toimintaa, joka ei henkilöidy yksilöihin, tai jonka kantavana ajatuksena on yleisen hyvän hakeminen eikä oman edun tavouttelu. Toimijoina voisivat hyvin olla esimerkiksi energinen ja kärkäs orava joka haluaa katkaista rautatien tai ruokaa kuljettavat talitiaiset jotka huolehtivat puuhun linnoittautuneesta aktivistista.

THE GREYER

Harmauttaja

Harmauttaja-teoksessa harmaisiin pukeutunut hahmo kulkee kaupungilla maalaten värikkäitä objekteja harmaiksi. Harmauttaja on erityisen kiinnostunut mainoksista

Harmauttaja ei luo visuaalisia ärsykkeitä vaan poistaa niitä. Hän ei pyydä kuluttamaan tai esiintymään tai korostamaan, vain olemaan. Harmauttaja ei aio kilpailla huomiosta, hän yrittää lopettaa kilpailun. Harmauttaja on antimainos, mutta harmauttaja ei ole viihdettä.

Harmauttaja on ymmärtänyt – kaupunki olkoon harmaa ja luonto värikäs. Harmauttaja pohjustaa kaupungin. Toisaalta harmauttaja on ymmärtänyt kaiken väärin, taiteen, elämän, nautinnon, kauneuden ja viihtymisen. Harmaa on kaikki värit yhdessä. Harmauttaminen on keskittymisen ja rauhoittumisen yritys. Harmauttaminen on yritys päästä omaan tilaan, vallata tilaa itselleen ja muille.

Kuvataiteen tekemisen motiivina on usein halu jättää jälki, olla näkyvillä tai saada sanomansa kuulluksi. Ei-julkiset asiat häviävät. Harmaa on niin tavallista, niin läpikotaisin tuttua, että se menettää julkisuusarvon, vaikka olisikin julkisesti esitetty. Harmauttaja on maailman paskin brändi. Harmauttaja on kaikista ankein taideteos.


The Greyer

The Greyer is a character dressed up in grey color. She wanders around the city painting colorful objects grey. The Greyer has a special interest in advertisements.

The Greyer doesn’t create visual stimulants but erases them. The Greyer doesn’t ask to consume or perform or highlight, only to exist. The Greyer is not going to compete over attention; she’s trying to stop the competition. The greyer is an anti-advertisement, but the Greyer is not entertainment.

The Greyer has understood. Let city be grey and nature colorful. The Greyer sizes the city. On the other hand the Greyer has understood everything wrong from art, life, pleasure, beauty and entertainment. Grey is all the colors together. Greying is an attempt to concentrate and to calm down. Greying is an attempt to become present in an own space, to occupy space to one-self and to others.

The aim to make visual art is often an urge to leave a mark, be visible or make a statement heard. Non-public things will disappear. Grey is so ordinary, so well-known, that it loses its possibility to publicity, even though it would be presented public. The Greyer is the shittiest brand in the world. The Greyer is the bleakest artwork.

 

COMMUNITY ART

Keväällä 2016 toteutin kaksi yhteisötaideprojektia Etelä- Karjalaisten palvelukotien asukkaiden kanssa osana Etelä- Karjalan sairaanhoitopiirin Eksoten Neljä pilottia ICT:stä yhteisöön- hanketta.

Kuvanveistoon keskittyvässä projektissa osallistujat suunnittelivat muovailemalla ja piirtämällä veistoksellisia betoniruukkuja, joihin kylvettiin hyötykasveja ja jotka sijoitettiin palvelukeskuksen ulkoilualueille ja terasseille.

Valokuvausprojektissa palvelukeskukseen jätettiin käytettäväksi kameroita, joilla asukkaat kuvasivat arkeaan. Projektissa käytettiin myös materiaalina asukkaiden omia vanhoja valokuvia sekä Lappeenrannan kaupunginarkiston kuvia. Kuvista teetettiin vedoksia, jotka jäivät pysyväksi näyttelyksi palvelukeskuksen eri osastoille.

Molemmat projektit kestivät kaksi kuukautta. 

 


SPEAK UP

 

In august 2013 I took part in project called Case Pyhäjoki – Artistic reflections on nuclear influence, which was a transdisciplinary artistic expedition, production workshop and presentation events in Pyhäjoki, North Ostrobothnia, Finland. Pyhäjoki is a place where sixth nuclear power plant of Finland is planned to be built.

I organized a mural painting workshop for local participants. The theme of the mural painting is opinions. Because of planned nuclear power plant in the area, different opinions criss-cross. The workshop’s goal was to develop an open forum to the building’s wall, where youth – or anyone – could express their opinions in a visual way.

The four-day workshop included discussions about opinions, sketching, and painting the final mural art piece. During the project I had questions in my mind: Why does one have to be afraid of expressing an opinion which is not mainstream? Is political conversation possible in a neutral manner? How is consensus born, and how does it function? Is political conversation even possible in Finland if it has something to do with the economy or industry? See a full text about artwork in Case Pyhäjoki website

Elokuussa 2013 otin osaa projektiin nimeltä Case Pyhäjoki – Taiteellisia tulkintoja ydinvoimasta, joka oli poikkitaiteellinen ja -tieteellinen tutkimusmatka, tuotannollinen työpaja ja tapahtuma Pyhäjoella, Pohjois-Pohjanmaalla. Pyhäjoelle haluttaisiin rakentaa Suomen kuudes ydinvoimala.

Järjestin paikallisille osallistujille seinämaalaustyöpajan, jonka teemaksi valikoitui mielipide. Pyhäjoen ydinvoimalahankkeen myötä paikkakunnalla risteilevät vahvat mielipiteet puolesta ja vastaan. Tavoitteena oli tehdä seinästä avoin foorumi, jossa nuorten – tai kenen tahansa – olisi mahdollista ilmaista mikä tahansa oma mielipiteensä kuvallisesti.

Työpaja sisälsi keskusteluja mielipiteistä ja niiden ilmaisusta, luonnostelua sekä lopullisen teoksen maalaamista. Teos toteutettiin työpajan osallistujien luonnosten pohjalta.

Projektin aikana pyörittelin mielessäni kysymyksiä kuten: Miksi pelkän eriävän mielipiteen ilmaisemista täytyy pelätä? Onko poliittinen keskustelu mahdollista neutraalisti? Kuinka konsensus syntyy ja kuinka se muuttuu? Onko poliittinen keskustelu ylipäänsä mahdollista suomessa, erityisesti sen liittyessä talouteen tai teollisuuteen? Pidempi teksti teoksesta on nähtävissä Case Pyhäjoen nettisivuilla.


KOKKO

I made a big bird sculpture out of leftover wood during Com-post Modern Sculpture for the Avant-gardeners- workshop at Hirvitalo, Tampere in summer 2010. I wasn’t really pleased of the outcome, and after spending one winter at Hirvitalo yard the bird started to look quite rotten. So we burned it at the beach with the midsummer fire next year.
In the finnish mythology Kokko is a giant bird made out of iron or fire.

Tein suurikokoisen lintuveistoksen jätelaudasta Com-post Modern Sculpture for the Avant-gardeners- työpajassa Hirvitalolla Tampereella kesällä 2010. En ollut kovinkaan tyytyväinen lopputulokseen, ja vietettyään yhden talven Hirvitalon pihalla lintu alkoi näyttää aika kuluneelta. Poltimme sen yhdessä rannalla seuraavan kesän juhannuskokossa.
Suomalaisessa mytologiassa Kokko on suuri raudasta tai tulesta tehty lintu.

 

ABOUT

Leena Pukki (born 1984) is visual artist. She made her MA in Fine Arts in Aalto University School of Art and Design in 2015. Earlier she graduated from Lahti University of Applied Sciences Art Institute, and has also studied in Kunsthochschule Berlin- Weissensee in Germany and in PUC-Rio in Rio de Janeiro Brazil.

Pukki lives and works in Helsinki. She works for Makasiini Co-operative and as a coordinator-artist in Taideharrastus ihan lähellä- project in ARX, Hämeenlinna Culture Centre for Children and Youth.

Leena Pukki (s.1984) on kuvataiteilija.
 Hän on valmistunut Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun Kuvataiteen maisteriohjelmasta Taiteen maisteriksi 2015 ja aiemmin Lahden ammattikorkeakoulun Taideinstituutista kuvataiteilijaksi 2007. Hän on opiskellut myös Kunsthochschule Berlin-Weissenseessä Berliinissä Saksassa sekä PUC-Riossa Rio de Janeirossa Brasiliassa.

Pukki asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän työskentelee Kulttuuriosuuskunta Makasiinille sekä toimii koordinoivana taiteilijana Hämeenlinnan lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARXin Taideharrastus ihan lähellä- hankkeessa. 

CURRICULUM VITAE

 

EDUCATION

2011-2015         Aalto University, School of Art, Design and Architecture, Master’s Degree on Fine Arts, MA.

2014                  Pontifícia Universidade Católica do Rio de Janeiro, Departamento de Artes & Design

2003-2007       Lahti University of Applied Sciences, Art Institute, Visual Artist

2006                  Kunsthochschule Berlin-Weissensee, Berlin, Germany

2000-2003       Savonlinna Senior Secondary School of Art and Music

SOLO EXHIBITIONS

2017                     Kouta Gallery, Kouvola

2016                     Why to Paint Flowers?, Rõõm, Helsinki

2015                     Orava haluaa katkaista rautatien ja muita tarinoita, Gallery Emil, Tampere

2014                     Route Couture, The Craft Museum od Finland, Jyväskylä

2014                     Route Couture, Pispala Centre of Contemporary Art, Tampere

2014                     Route Couture, Third Space, Helsinki

2009                     Siipeilijät, gallery Rajatila, Tampere

2009                     Remains, Gallery 3h+k, Pori

 

JURIED, INVITATIONAL & GROUP EXHIBITIONS (SELECTED)

2017                    Savonlinnan taidelukio 50, Kaapelitehdas, Valssaamo, Helsinki

2017                     Supermarket, Stockholm Independent Art Fair

2016                    Fest i Nova- Future Memory. Art Villa Garikula, Akhalkalaki, Georgia

2016                     5000m2, Lappeenranta Theatre, Lappeenranta

2015                     Wunderkammer, Gallery Huuto, Helsinki

2015                      Art Fair Suomi, Cable Factory, Helsinki

2015                      Masculinisation, Studio 44, Stockholm, Sweden

2015                      Current State, Cable Factory, Helsinki

2014                      Rakkaudesta, Gallery Oyoy, Lahti

2013                      Taking Time, Antidote 6, Gallery Augusta, Helsinki

2013                      Erotus, The Glue Factory, Glasgow, Scotland

2012                      Antidote 5, MUU-gallery, Helsinki

2011                      Gallery Pihatto, Lappeenranta (with Hanna Peräkylä)

2011                       Art in conflict, Labour Museum Werstas, Tampere

2011                       Ars Kärsämäki, Art House Nahkuri, Kärsämäki

2010                      Lazer Bird’s Woolen Nest, gallery Visu, Kokkola (with Teemu Raudaskoski)

2009                      AVO 09- Cotton Revolution, Pirkankatu 10-12, Tampere

2009                     Taidetta jakokaappeihin, Hämeenkatu, Tampere

2009                     Recycling, Riihimäki Art Museum, Riihimäki

2009                     The Art of Basware, Sanomatalon mediatori, Helsinki

2009                     Money, money, money…, Art Museum Harkko, Raisio

2009                      Tubab!, Centre Sunu Ker, Dakar, Senegal

2008                      Fennofolk, Design-museum, Helsinki (With music collective Paavoharju)

 

AWARDS AND GRANTS

2015                       Academic Excellence Award, Aalto University, Master’s Degree Program in Fine Arts

2014                      Project Grant (Route Couture group), Arts Promotion Centre of Finland, the

                               Regional Office of Pirkanmaa

2010                      Grant for Professional Artists, City of Tampere

2009                      Grant for Young Artists, Tampereen Saskiat ry.

MEMBERSHIPS

MUU ry

Helsinki Artist’s Association

Kuvasto

HYBRIDS

Hybrids is a series of sculptures that are made by combining different roadkill animals fur.

 

 

ROUTE COUTURE

Art project Route Couture is a collection of sculpture-like garments and accessories, which are made of the fur and leather from road kill animals. Road kills are collected at the same time when the shoulder of a road is cleaned from trash. The project contemplates the appreciation and value of life by advancing the carcass from a position of garbage to a respected form.

The origin and production methods of animal products are invisible in advertisement. Media doesn’t show animal as physical, living, breathing or sentient being. Alternatively the consumer will see qute characters, that happily surrender to become food for people or who give us milk joyfully mooing. Garments made out of carcasses comment our relationship to animals.

Artists of the project are Lari Lätti, Karoliina Paappa, Leena Pukki and Stina Riikonen. They have been working with the project since 2008. Stina Riikonen has also collaborated with fashion designer Satu Riikonen.


Route Couture on taideprojekti, jossa taiteilijat ovat valmistaneet vaatteita ja asusteita yliajettujen eläinten turkiksista. Route Couture näyttää villieläimestä puolen, johon usein törmätään vain tiellä tai sen pientareella. Projektin asut on valmistettu kuolleista eläimistä, jotka teiden varsilla rinnastuvat lähinnä roskiin.

Eläinperäisten tuotteiden tuotantotapa on pitkälti häivytetty näkymättömiin mainonnassa. Mediaeläin ei näyttäydy fyysisenä, elävänä, hengittävänä tai tuntevana olentona. Tilalle on asetettu kuluttajan mielenrauhan takaavia söpöjä hahmoja, jotka antautuvat mielellään ihmisen ravinnoksi tai antavat meille maitoa iloisesti ammuen. Raadoista tehdyt asut ja niistä otetut valokuvat kommentoivat suhdettamme eläimiin.

Route Couture -taiteilijaryhmään kuuluvat Lari Lätti, Karoliina Paappa, Leena Pukki ja Stina Riikonen. He ovat työskennelleet Route Couturen parissa vuodesta 2008 lähtien. Stina Riikosen kanssa projektissa on työskennellyt myös vaatesuunnittelija Satu Riikonen.

 

MEDIA

LINKKEJÄ:

Helsingin karuimpiin kuuluva juna-asema sai 200 metriä pitkän graffitin- Malminkartanon jättitaideteos on nyt kokonaan näkyvissä

Purkutuomion saanut teatteri muuttui nykytaiteen elämyspuistoksi, YLE Kulttuuricocktail,14.2.2016

Taiteilija suosittelee eläimen nylkemistä, Maaseudun tulevaisuus 7.11.2015

Route Couture- taidetta raadoista, YLE Uutiset 30.10.2014

Muotia matkan varrelta, Vihreä Lanka 9.12.2012