Minkälaista olisi nähdä maailma sinitiaisen silmin?

Leena Pukki

Toteutin Kempeleen kevyen liikenteen väylän Baanan alikulkuun elokuussa 2019 seinämaalauksen nimeltä “Mitä näit lennellessäsi?”. Se kuvaa sinitiaisia ja keskittyy värin aistimisen kysymyksiin.

Värin havaitsemiseen vaikuttavat valon aallonpituus, materiaalin valoa heijastavat ominaisuudet sekä silmä, joka havainnoi väriä. Ihminen havaitsee värejä eli valon aallonpituuksia violetista punaiseen, kun taas monet linnut, matelijat ja hyönteiset pystyvät näkemään violettia lyhytaaltoisempaa ultraviolettia väriä. Yksi näistä lajeista on Sinitiainen (Parus caeruleus), joka kuuluu varpuslintujen lahkoon.

Sinitiaisen näkökykyyn vaikuttavat sen silmässä olevat tappisolut, joita on neljää tyyppiä ihmisellä esiintyvän kolmen tyypin sijaan. Ihminen havaitsee siis punaisia, vihreitä ja sinisiä aallonpituuksia. Sinitiainen havaitsee näiden lisäksi ultravioletteja UVA- valonpituuksia. Ihmisen verkkokalvo rekisteröisi ultravioletinkin, mutta tavallisesti mykiö estää ultraviolettivalon pääsyn silmään.

UVA- valonpituuksien näkeminen vaikuttaa esimerkiksi lintujen ravinnon etsintään ja parinmuodostukseen. Jotkin sävyt näkyvät niille voimakkaampina kuin ihmisille ja ne pystyvät erottelemaan värejä tarkemmin. Esimerkiksi kukat ja hedelmät heijastavat ultraviolettia valoa, ja petolinnut jäljittävät hiiriä niiden virtsajälkien UV-heijastuksen avulla.

Tutkija Muir D. Eatonin mukaan monet lajit, joiden koiras- ja naaraslintujen höyhenpeite näyttää ihmiselle samanlaiselta, ovat tosiasiassa UVA- valoa näkeville linnuille erilaisia. Eatonin tutkimista 166:stä aiemmin monomorfisiksi luokitelluista varpuslajeista 91,6 % olivat photospektrometrillä mitattaessa sukupuolidimorfisia (Eaton 2007, 156-157). Aiemmin siis samannäköisiksi luokiteltujen koiraan ja naaraan sulkapeite paljastui eri tavoilla UVA-valoa heijastavaksi ja näin ollen linnuille erinäköisiksi.

Göteborgin yliopiston tutkijat ovat havainneet tämän lisäksi, että sinitiaisten päänlaen sininen värialue näkyy muille sinitiaisille UVA-valoa voimakkaasti heijastavana. Tämän alueen ultraviolettikylläisyys erottaa sukupuolet toisistaan sekä vaikuttaa sinitiaisten parinmuodostukseen. Valikoivan parinmuodostuksen mukaisesti sinitiaiset, joiden päälaen värialue oli ultraviolettikylläinen, pariutuivat keskenään. (Andersson, Örnborg & Andersson 1998, 446-447.)

Minkälaista olisi siis nähdä maailma sinitiaisen silmin? Minkälaista on olla lintu?

On periaatteessa mahdotonta näyttää sinitiaisen ultraviolettivaloa sisältävä näkymä ihmiselle, jonka värinäkö on keltaiseen painottunut ja linnun näkökykyä rajoittuneempi. Lisäksi on mahdotonta tietää, minkälaisena se sinitiaiselle oikeastaan näyttäytyy. Päätin kuitenkin kuvitella.

Joissakin lähteissä oletetaan, että ihmiset joilla on afakia eli mykiöttömyys, voisivat nähdä UVA- valoa. Afakiassa silmästä puuttuu mykiö synnynnäisesti tai se on poistettu esimerkiksi kaihileikkauksessa. Luin myös arveluita, että Claude Monet näki kaihileikkauksen jälkeen värit UV-painotteisesti ja että hänen myöhäistuotantoaan voitaisiin tarkastella ultraviolettinäkökyvyn näkökulmasta.

Cynthia Tedore ja Dan-Eric Nilsson taas ovat tutkineet lehtien UVA- valon heijastusta metsässä ja pystyneet mallintamaan lehtimetsän linnun näkökulmasta. Näissä mallinnoksissa lehtien yläpinnat hehkuvat vaaleanvioletteina tai sinertävinä ja lehtimassa näyttää kontrastisemmalta. (Tedore & Nilsson 2019, 3-5.) Katselin luonnostellessani mallinnoksia lehdistä ja Monet’n lumpeista ja otin näistä vaikutteita maalauksen värimaailmaan.

Käytin maalauksen lintujen yksityiskohdissa sekä marjoissa fluorisoivia neon- värejä, joilla tavoittelen voimakkaampaa värikokemusta. Maalauksen sinitiaiset ovat noin ihmisen kokoisia tai isompia. Toivon tämän tekevän teoksesta immersiivisemmän niin, että tunneliin saapuva ihminen voi olla hetken eri mittakaavan ja värikokemuksen maailmassa. Se, minkälainen kokemusmaailma on oikeasti sinitiaisen kauniin pikku pään sisällä, jää mysteeriksi. On kuitenkin kiinnostavaa tavoitella tavoittamatonta.

Minkälaista olisi olla joku muu eläin? Psykoanalyytikko Harri Virtanen kirjoittaa ekopsykologiasta ja itsen rajoista: “Ero itsen ja materiaalisen maailman välillä on keinotekoinen, joustava. Itse on metafora, sen rajat voidaan vetää mihin tahansa” (Virtanen 2019, 10). Jos käsitys itsestä siirtyy individualistisesta kuluttajasta organismiksi, joka on riippuvainen ympäristöstään ja osa ympäristöään, ympäristölle haitallinen toiminta on haitallista myös itselle. Päästäkseen eroon teollistumisen myötä syntyneestä autonomisesta ja riippumattomasta ihmisestä täytyy katsoa kauas: shamanistisessa ja animistisessa maailmankuvassa suuri osa sielusta on ruumiin ulkopuolella. Esimerkiksi Kalevalan tarustossa linnut livertävät arkipäiväisesti viestejä ja metamorfooseja ihmisestä eläimeksi ja eläimestä takaisin ihmiseksi tapahtuu jatkuvasti.

On kiinnostavaa, että vaikka luonnontiedettä pidetään luotettavana menetelmänä tuottaa tietoa, silläkin on rajansa. Linnun korvien väliin jää tila, jonka havainnot voi esittää ihmiselle vain kuvittelemalla. Voisimme varmasti oppia paljon sinitiaisilta. Meidän aisti- ja kokemusmaailmamme ei ole ainoa mahdollinen, eikä edes välttämättä tarkin maailman havainnoimiseen.

Lähteet:

Andersson, Staffan, Örnborg, Jonas ja Andersson, Malte (1998) Ultraviolet sexual dimorphism and assortative mating in blue tits. Proc Biol Sci. 1998 Mar 22, 265, 445–450.

Eaton, Muir D. (2007) Avian Visual Perspective on Plumage Coloration Confirms Rarity of Sexually Monochromatic North American Passerines. The Auk 124(1), 155–161

Tedore, Cynthia & Nilsson, Dan-Eric (2019) Avian UV vision enhances leaf surface contrasts in forest environments. Nature Communications 10, Article number: 238

Virtanen, Harri (2019) Matkalla kohti ekologista itseä. Elonkehä 3/19, 7-13.